Otin syksyllä haasteen
vastaan, ja lähdin mukaan pilottihankkeeseen, missä pian valmistuvat
asiakaspalvelun opiskelijat saattavat opintonsa loppuun työvaltaisesti.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että opettaessani heille äidinkieltä, he
opiskelivat koulussa kahtena päivänä viikossa, ja lopun ajan he työskentelivät
kentällä. Erityisen kokeilusta teki myös se, että kurssiini ei sisältynyt
pelkkää äidinkieltä, vaan yhdistimme tieto- ja viestintätekniikan samaan
pakettiin.
Äidinkielen ja tieto- ja
viestintätekniikan tavoitteet sopivat hyvin yhteen, ja ovat jopa osittain
päällekkäisiä. Suunnitelma niiden yhdistämisestä tuntui aluksi erittäin
järkevältä - odotukseni olivat korkealla! Tiesin, että tulen tarvitsemaan tukea
ja apua kollegoiltani, ja pääsen itsekin oppimaan paljon uutta ja ihmeellistä.
Toisaalta luotin siihen, että opiskelijoiden positiivinen asenne ja heidän oma
osaamisensa tulisi tukemaan oppimisprosessia. Kun syksyn alussa esittelin
ryhmälle tulevia osaamistavoitteita sekä käytännön suunnitelmiani, en vielä
osannut arvata, minkälainen vuoristorata rupeama tulisi olemaan.
Opiskelijat sisällöntuottajina
Tärkeä osa äidinkieli- ja tieto- ja viestintätekniikan kurssia oli tuottaa sisältöä ”TeeNytJotain.fi” –internetsivustolle. Ensimmäinen tehtävä oli keksiä verkkosivuille nimi. Järjestimme nimikilpailun, johon myös kolmannen vuoden kokkiopiskelijoita osallistui. Ennen voittajanimen valintaa, elämään jäivät ainakin ehdotukset ”MikäMuuMuka”, ”MeilleVaiTeille”, ”OiskoJokuNäistäSulle”. Opiskelijat ehdottivat myös tutulta kuulostavia nimiä, kuten KURRE (k=koulut, urre=ura ja rekrypalvelut), URTSI ja Paalu (=palvelualojen ura- ja rekrypalvelut).
Opiskelijat selvästi
kokivat suunnitteilla olevan sivuston kiinnostavaksi ja tarpeelliseksi.
Sisällön ideointivaihe olikin hauskaa ja sujuvaa. Vaikka kannustin tekemään
myös muuta sisältöä, kuten kirjoituksia, meemejä ja sarjakuvia, jokainen ryhmä
halusi tehdä videon, joka kuvaa opiskelua Perhossa. Aluksi ideoita tuli
laidasta laitaan: ”Tarvitaan yleinen
esittelyvideo!” ”Ei infoa, vaan näkökulmaa.” Oma video, mistä näkyis fiilistä
ja rennompaa, kaikki ei oo niin vakavaa.” ”Myös ns. huonoja puolia, realistinen
kuva.” ”Kultainen keskitie!” ”Patatiski oli kivaa, näkee tuloksia!”
Opiskelijat korostivat naurua ja huumoria, ja kokivat välttämättömiksi
kuvattaviksi ainakin á la carte –tarjoilun Perhon ravintolassa sekä
baaritunnit, eli juomien myynnin ja tarjoilun koulun baariluokassa. Osa
suunnitteli tekevänsä vlogi-tyyppistä materiaalia, toiset taas yksinkertaista
kuvien yhteen laittamista musiikilla ja tekstillä.
Alkuideoinnin jälkeen tutkimme
yhdessä opinto-ohjaajalta saamiamme ammatillisten tutkinnon osien
lyhytversioita, ja muistelimme mitä kaikkea muutakin heidän tutkintoonsa kuuluu.
Opiskelijat jakoivat myös omia mielipiteitään siitä, mikä tekee videosta
ansiokkaan, ja minkälaisia videoita he itse mielellään katsovat. Kun jokainen
ryhmä oli päättänyt aiheensa, oli seuraava vaihe mahdollisimman tarkka
suunnittelu. Teimme kuvakäsikirjoituksia, tutustuimme videointi- ja
editointiohjeisiin esim. Youtubessa. Käytimme hyödyksi myös kollegaltani
saamiamme vinkkejä mm. videoiden tekoon, suunnitteluun ja rajaamiseen. Sovimme
aikatauluista ja tehtävien jaosta.
Kaikki ei ollutkaan täydellistä
Osa sai videon kuvattua pian ja aikataulussa. Käytimme koulun iPadeja, ja niistä löytyvää iMovie-ohjelmaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Seuraavilta tunneilta oli kuitenkin aina joku opiskelija pois, ja koska työ oli tarkoitus tehdä pienryhmissä, löysivät opiskelijat syitä siihen, miksi jotakin tekemisen vaihetta pitää siirtää seuraavaan kertaan tai siihen hetkeen kun taas tietty henkilö olisi paikalla. Koska kurssilla riitti paljon muutakin tekemistä, erehdyin aluksi joustamaan aikatauluissa liikaa. Minulla oli tarjota aina jotakin vaihtoehtoista tekemistä, jos ei videon tai muun sisällön tuottaminen tai niiden editointi tms. juuri sillä kerralla onnistunut. Tällainen kurssilla opiskelu vaati siis sekä minulta että opiskelijoilta välillä tarpeetonta joustamista. Kun projekti ei edennyt toiveiden mukaisesti, alkoi osa tuskastua – motivaatio alkoi hiipua.
Opiskelijoiden
poissaolojen lisäksi suurta haastetta aiheutti tekniikan toimimattomuus. IPadit
reistailivat, akut loppuivat, internetyhteys oli heikko jne. Koulumme
tietokoneet eivät keskustelleet iPadien kanssa, ja erityisesti tuotosten
tallentaminen ja tallennusten uudelleen muokkaaminen oli vaivalloista.
Huomasimme pian, ettei koulussamme käytössä oleva KYVYT-palvelu ole tarkoitettu
suurille tiedostoille. Kolmannen vuoden opiskelijoilla ei ole käytössä
OneDrivea, joten jouduimme tallentamaan tuotoksia minun OneDrive-tililleni,
josta sitten jakaminen ei kaikissa tapauksissa onnistunutkaan. Jouduin IT-tuen
avulla siirtämään videoita tikulle ja siitä taas muualle.
Tallensimme töitä toki
väliaikaisesti iPadeille, mutta samoja laitteita käyttivät muutkin opiskelijat.
Jouduin siis nöyrästi pyytämään, että jokainen pitäisi huolen, ettei
talletettuja tuotoksia poistettaisi. Pian iPadienkin tallennustila alkoi
loppua, ja ihanat IT-henkilömme pääsivät päivittämään Padeja ja poistamaan
tarpeettomia sovelluksia, jotta emme joutuisi luopumaan kallisarvoisista video-
ja kuvamateriaaleista. Opin, että kun jatkossa teen vastaavaa opiskelijoiden kanssa,
teemme sisällöt pian valmiiksi, ja tallennamme ne heti pilveen tai esim.
Youtube-tilille, mistä niitä voi helposti jakaa jatkossa minne tahansa.
Muistitikku on edelleen hyvä lisävarmistus – jos se pysyy tallessa ja ehjänä J
Koska opiskelijat
työskentelivät eri työpaikoissa projektin aikana, olisi ollut kiinnostavaa
saada materiaalia myös heidän työssäoppimispaikoistaan. Syystä tai toisesta
kukaan ei kuitenkaan innostunut tästä vaihtoehdosta. Tähän saattoi vaikuttaa
kuvauslupien saamisen haasteet tai yksinkertaisesti kiire työpaikoilla. Kaikki
päätyivät kuvaamaan Perhossa opiskelua tai koulupäivien aikana tehtyjä
opintomatkoja. Toki työssäoppimisesta puhuttiin ja sitä käsiteltiin jonkin
verran muun kurssin aikana, kuitenkin äidinkieli ja tieto- ja viestintätekniikka
pysyi ainakin opettajan näkökulmasta suurimmaksi osaksi erillisenä
kokonaisuutena muusta koulunkäynnistä. Moni opiskelija kirjoitti hieman blogia
tai muita kirjoituksia työssäoppimisestaan, varsinkin ulkomailla ollessa,
kuitenkin harva innostui niitä julkisesti jakamaan. Tähän toivoisin jatkossa
muutosta. Toivottavasti tuleva TeeNytJotain tulee osaltaan innostamaan
aktiivisempaan oman tekemisen jakamiseen.
Opiskelijat olivat
selvästi ylpeitä omasta ammatillisesta osaamisestaan. Kuvattavia kohteita ja
henkilöitä ei ollut hankalaa löytää, ja sain toimittaa monta kuvauslupaa
täytettäväksi eri tarkoituksiin. Toisaalta moni ratkaisi videoinnin siten,
ettei kuvattavien kasvoja näy, jolloin lupa oli tarpeeton. Moni myös vältti
alaikäisen kuvaamista, jolloin ei tarvinnut haalia lupia huoltajilta. Myös
alkoholilainsäädäntö aiheutti meille hankaluuksia. En muistanut muistuttaa
kuinka tärkeää on, ettei alkoholijuomien etikettejä näy. Jouduimme jälkeenpäin
editoimaan tekstejä piiloon. Joissain videoissa ammatillinen pukeutuminen ei
ollut aivan toteutunut, tai kielenkäyttöä piti hieman modifioida.
Loppufiilikset
Loppujen lopuksi opiskelijat saivat upeita tuotoksia aikaiseksi. Muutamalla on vielä videointi tai muun sisällön tuottaminen edessä, ja minun työni jatkuu vielä muiden opiskelijoiden kanssa. 3. vuoden asiakaspalvelun osaamisalan opiskelijat valmistuvat kuitenkin pian, ja minun projektit heidän kanssaan on ollut jo jonkin aikaa sitten ohi. Tulen muistamaan tämän syksyn ja talven hyvin monesta syystä, ja huomaan nyt kevään lähestyessä ihmetteleväni, mihin aika kuluu, ja miksi sitä aina tarvitsisi lisää.
Kurssin arviointi tuotti
minulle erityisen paljon tuskaa. Emme ehtineet tekemään kunnollista itse- tai
ryhmäarviointia, joten jouduin yksin pohtimaan oikeudenmukaisia arvosanoja.
Tieto- ja viestintätekniikkaa olisi pitänyt varmasti olla enemmän. Äidinkielen
ja viestinnän tavoitteita ja sisältöjä olisi pitänyt supistaa entisestään.
Toisaalta myös kahden eri arvioinnin erottelu tuntui keinotekoiselta – olimmehan
me tehneet kumpaakin kurssia yhdessä eikä erikseen.
Toteutan mielelläni
erilaisia kokeiluja opetuksessani, ja muutan suunnitelmiani usein ryhmän ja sen
hetken motiivien ja vaatimusten mukaisesti. Joskus toivoisin voivani keskittyä
työssäni yhteen asiaan kerrallaan. Tämä on kuitenkin mahdotonta tuntikehyksen
ja suuren opiskelijamäärän vuoksi. Joudun usein monta kertaa päivässä
orientoitumaan uuteen ryhmään ja tilanteeseen sekä huolehtimaan tavoitteiden
saavuttamisesta vaihtelevissa olosuhteissa. Toivon, että meillä olisi enemmän
aikaa yhteistyöhön, yhteiseen ideointiin ja kokonaisuuksien toteuttamiseen.
Huomasin taas kuinka antoisaa on työskennellä yhteistyössä kollegojen kanssa,
saada ideoita ja palautetta heiltä sekä jakaa riemuja ja tuntea esim. huonoa
omaatuntoa, kun on se blogikin vielä kirjoittamatta… Kiitos kollegiaalisesta tuesta! Ensi kerralla
olen taas viisaampi, ja mahdollisesti jopa tehokkaampi.
Parasta työssäni on nähdä
opiskelijoiden innostuvan ja toimivan onnellisesti yhdessä. Näin juuri tapahtui
usein tämän ryhmän kanssa. Vaikka haasteita oli, niistä päästiin yli, ja niistä
opittiin. Varmasti jokainen valmistuu ennemmin tai myöhemmin. Uskon, että
lopulta eniten opin minä itse. Kun uskaltaa sukeltaa, saattaa löytää aarteita.
Minä meinasin upota, mutta muutama helmi on ainakin löytynyt.
Emma Luode